David Bentley Hart: The Experience of God

blissTämä on ensimmäinen lukemani David Bentely Hart:n kirja. Häneltä on ilmestynyt yksi kirja suomeksikin, mutta se ei aiheena ollut niin mielenkiintoinen kuin tämä uusin, The Experience of God – Being, Consciousness, Bliss. Johdannon mukaan kirjan tavoitteena on yksinkertaisesti esitellä Jumalan idea sellaisena kuin se ymmärretään valtauskonnoissa. Kirjan kohdeyleisönä lienee uusateistit, joiden käsitys Jumalasta on jäänyt monesti alkeellisen propagandan tasolle.

Lukeminen alkoi 9.11.2013

Lukeminen päättyi 24.11.2013

Advertisements
Kuva | Kategoria(t): David Bentley Hart Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

7 vastausta artikkeliin: David Bentley Hart: The Experience of God

  1. Kullervo sanoo:

    Kirjan avaus on mukavan provokatiivinen. Ateismia verrataan unennäköön, jossa todellisen maailman signaalit vaimentuvat ja vääristyvät unen maailmassa. Ateismi on sokeutta nähdä ja kokea maailman luonnollisin asia, Jumala. Avauksessa jopa vihjataan, että ehkä ateistilta vain puuttuu jotakin, jota tarvitaan maailman kokemiseksi ”hereillä”.

    David Bentley Hart on sitä mieltä, että ateistien väitteet Jumalasta perustuvat pitkälti propagandaan ja olkiukkoiluun sellaisesta Jumalasta, jota ei koskaan ole ollut edes olemassa. Täytyy myöntää, että itsekin olen astunut tähän miinaan joskus. Sellainen oppi, joka väittää että maailman on luonut n. 7000 vuotta sitten jonkinlainen puolihullu ukko, ei tunnu kovinkaan järkevältä nykypäivänä. Mutta kirjaimellinen raamatuntulkinta on vain nykyajan poikkeusilmiö, aivan kuten fundamentalistinen ateismi tai älykäs luominen, kaikki ovat saman paradigman eri puolia. Ei kukaan alkukristityistä tulkinnut raamattua tällä tavalla kirjaimellisesti.

    Toisaalta tulee mieleen, että ylitulkitseeko David Bentley Hart kun hän esittelee Augustinuksen sofistikoitunutta raamatuntulkintaa, tai oikoo Richard ”science works, bitches” Dawkinsin tulkintaa Tuomas Akvinolaisen Jumalan olemassaolon todistuksesta. Ehkä hän vain romantisoi kirkkoisien ajattelua. Myönnän syyllistyväni myös tähän aika usein. Ennen kaikki oli niin paljon paremmin ja sitä rataa. Minä en ole tarpeeksi lukenut, että voisin ottaa kantaa puolin tai toisin, mutta intuitiivisesti kuitenkin koen, että hän oikeassa ja ateistien kritiikki on suurimmaksi osaksi vain lapsellista öykkäröintiä.

    On myös mielenkiintoista, että kirjassa rinnastetaan kaikkien valtauskontojen Jumala yhdeksi ja samaksi. Hart:n mukaan kaikissa uskonnoissa on nähtävissä samanlainen ikuinen ja ääretön transsendenssi, jonka jatkuvaa luomistyötä maailmankaikkeus on. Tämä on se Jumala, josta kirjan mukaan pitäisi puhua, eikä joku hassu demiurgi, joka on takonut maailman kasaan jossakin historiallisessa pisteessä. Jumalalla ja tieteellä ei ole mitään ristiriitaa, mutta maailmassa ilman Jumalaa ei ole mitään järkeä.

    Jatketaan siis lukemista.

  2. Kullervo sanoo:

    Hart pitää ontologiaa vain muotisuuntauksena. Tällä hetkellä tieteen ja kulttuurin valtavirta pitää vielä kiinni mekanistisesta maailmanselityksestä, jonka mukaan maailmankaikkeus on vain kone. Minulle tuli yllätyksenä, että jo 1700-luvulla Julien Offray de la Mettrie kritisoi Descartesin dualismia, ja väitti ihmisen olevan täysin mekaaninen kone ja sielullisten ilmiöiden olevan pelkistettävissä samoihin luonnonlakeihin kuin kaikki muukin. Kuullostaa kovin tutulta. Olen täysin varma, että jos olisi mahdollisuus päästä kärpäseksi kattoon antiikin kreikkaan, filosofit kävisivät saman kaltaista keskustelua. Hart:n mukaan tällä keskustelulla ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa, eikä se voi koskaan vaikuttaa eikä todistaa yhtään mitään. Tämä on saanut minut hieman tarkistamaan omaa käsitystäni ihmiskunnan kehityksestä. Olen jotenkin hegeliläisittäin ajatellut, että siinä missä tiede ja teknologia, myös kulttuuri ja uskonnot kehittyvät kohti jotakin parempaa, todempaa. Ehkä kierrämme vain ympyrää.

    Ensimmäisen luvun lopussa Hart yrittää jotenkin älyllisesti todistella ateismin mielettömyyttä, vaikka hän esipuheessa vakuuttikin, että se ei ole kirjan tarkoituksena. Tavallaan hänen todisteluunsa on helppo yhtyä. Se tiivistyy jotenkin perusajatukseen siitä, että miksi ja miten yhtään mitään on ylipäätään olemassa. Tätä mietin itsekin usein. Ateistinen diskurssi sivuuttaa tämän asian epäkiinnostavana. Kaikki on vain sattumaa, so what.

    Toinen luku alkaa purkaa kolminaisuuden (being, conciousness, bliss) ensimmäistä tekijää, olemassaoloa. Ihmettely (wonder) on kaiken filosofian alku. Maailma ja itse oleminen on mysteeri, valtavan ihmetyksen aihe, jonka me ihmiset hukkaamme jossakin vaiheessa. Kirjassa kuvataan varsin elävästi tätä mystistä tunnetta, joka tulee kuin varkain ja saa ihmisen näkemään, että maailma on täynnä salaperäistä merkitystä. Tässä kohtaa minulla rupeaa taas kyynisyys nousemaan pintaan. Taasko tässä on yksi puoskari, joka väittää Totuuden olevan aivan tässä silmiemme edessä, kunhan vain sen ymmärtää, näkee, uskoo, mitä milloinkin. Olin jo vähällä lopettaa lukemisen tähän pisteeseen, mutta jostakin syystä jatkoin kuitenkin.

    Tulkitsen niin, että Hart:n mukaan ihmettelyn puute on yksi ”sairauden” oire. Taisi olla Ismo Alanko joka sanoi, että ihminen ihmettelee, eläin elää. Siinä lienee totuuden siemen. Mutta entä jos ihminen ei ihmettele ollenkaan? Onko kaikki toivo mennyttä?

  3. Tämä kirja on minullekin uusi. Ei ihme, sillä se näyttää ilmestyneen vähän yli kuukausi sitten. Meni heti tilaukseen, koska olen hankkinut kaikki Hartin aiemmatkin kirjat. Pääteosta ‘The Beauty of the Infinite’ tosin en ole lukenut kuin sieltä sun täältä: kirjan [todella suuren linjan] teologinen dogmatiikka on argumentatiivisen johdonmukaisuuden ohella aika ajoin niin ‘esteettistä’, etten pysy täysin Hartin tyylittelyn mukana.

    Vai ei Hartin suomeksi käännetty kirja kiinnostanut [‘Ateismin harhat’ on kustantajan valitsema nimi, joka ei Hartin itsensäkään mielestä ole osuva kirjan sisältöön nähden]. Parempi ehkä jos olisit lukenut sen ensin, jotta olisit saanut perspektiiviä Hartin tapaan käsitellä ateistisia todistuksia kulttuurihistoriallisen aineiston valossa. Kirja on loistavasti kirjoitettu ja maailmalla palkittu. Hart onkin tunnustettu ‘suuren tyylin’ taitaja.

    Filosofisesta Niin & Näin [‘miesten, naisten ja feministien’] lehdestä en yleensä montaa kiinnostavaa juttua löydä: viimeisimmässä numerossa tältä vuodelta yksi kuitenkin käsitteli Hartin ajattelua ja teologiaa. Siitä saa hieman yleiskatsausta hänen ortodoksiseen teologiaansa [ja filosofiaansa], joka ei ole kovin helposti omaksuttavissa, mutta joka jollain merkillisellä [‘rationaalis-esteettisellä’] tavalla viehättää minua [kuten ortodoksinen kirkkokin] huolimatta siitä, etten ole mikään [‘helpon’ ja naivin] luonnollisen teologian [vrt. naiivi empirismi] ystävä [mutta Hartpa ei olekaan mikään tavanomainen luonnollisen teologian edustaja]. – – En ole myöskään teisti, en ateisti enkä varsinkaan agnostikko. Olen ‘hyveeseen pyrkivä nihilisti’ [nyt saa nauraa].

    Hartia voi ymmärtää alustavasti hiukan paremmin, jos on perillä skolastisen [teologis-filosofisen] ajattelun radikaalista muutoksesta ja kahtiajakautumisesta [ja sen syistä], joka tapahtui myöhäiskeskiajajalla ja uuden ajan alussa [universalismi-nominalismi, rationalismi-empirismi].

    Suosittelen etenkin kaikille insinööreille ;\] Riku Jutin kattavaa mutta aiheensa suhteen tarkkaa kokonaisesitystä ‘Tiedon filosofia, antiikista nykyaikaan’ [2013]. Myös Korkman/Yrjönsuuri [toim.]: ‘Filosofian historian kehityslinjoja’ [1998] on varsin hyvä ‘ajattelun pitkän kaaren’ ymmärtämisen kannalta.

    • Kullervo sanoo:

      No totta vie se suomennettu kirjakin kiinnostaa, ja tulen sen lukemaan myös, mutta tämä vei nyt pidemmän korren.

      Jutin kirja pitää varmaan myös laittaa (pitkälle) lukulistalle, vaikuttaa asialliselta. Olen vain jotenkin tullut allergiseksi kaikenlaisille laajoille esityksille, varmaan Russellin Länsimaisen filosofian historian syytä. Kiitoksia vinkistä!

      Vai että nihilisti… No en naura. Itse olen jonkinlainen absolutisti :).

  4. Kullervo sanoo:

    Sain parin päivän tauon jälkeen taas luettua hieman eteenpäin. Kahlasin toisen luvun (Being) läpi jokseenkin vaivalloisesti. Sinänsä ihan mielenkiintoista asiaa, mutta aika raskaasti esitetty. Sama koskee myös kolmatta lukua (Consciousness), joskin mieleeni jäi myös muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia pohdittavaksi.

    Erityisesti huomioin ilokseni, että Hart käsitteli jonkin verran suosittua metaforaa ihmisen aivoista tietokoneena ja psykologista puolta ohjelmistona. Itsekin olen joskus leikkinyt ajatuksella ja ajatellut jopa niin, että ehkä ihmisen työkalutkin ovat jossakin määrin analogisia ja toistuvia rakenteita biologisiin rakenteisiin nähden. Ehkä ihmiset ovat kehittäneet tietokoneen analogisena ihmisaivojen kanssa. Tämän ajatuksen Hart tyrmäsi melko brutaalisti jotenkin siihen malliin, että kyseessä on vain dialektinen projektio – aluksi me luomme metaforan tietokoneen keinotekoisesta älykkyydestä ja sen jälkeen heijastamme tämän idean ajattelevasta koneesta meihin itseemme: totta kai löydämme silloin yhtäläisyyksiä. Kuin Narkissos katsomme omaa kuvaamme tietokoneessa.

    Kirjaa on miellyttävä lukea, koska Hart:n yleissivistys on niin kattava. En haluaisi olla ateistina väittelemässä hänen kanssaan :).

  5. Kullervo sanoo:

    Luvun ”Consciousness” loppu oli lennokasta ja mahtavaa. Oleminen ja havaitseminen ovat tietyssä mielessä sama asia, ”being is manifestation, real subsistence is a revelation, to exist fully is to be manifested to the conciousness”. Jos olisi olemassa maailma, jossa ei olisi yhtään havaitsijaa, se olisi vain ”a plenum or totality of particles or quantum potentialities ”extended” relative only to one another, but in a way quite different from the kinds of extension in space and time of which we conceive”. Ääretön oleminen tarkoittaa ääretöntä tietoisuutta ja äärentöntä järkeä. Erittäin hienoa ja ylentävää tekstiä!

    Rupesin miettimään, että onkohan tämä nyt sitten ortodoksisen kirkon ”virallista metafysiikkaa” vai pelkästään Hart:n henkilökohtaista pohdiskelua. Onko kirkko täynnä filosofeja pohdiskelemassa mielen ja materian ongelmaa? Tuskin sentään, mutta minua ainakin kiehtoo Hart:n loihtima näkymä filosofisesta kirkollisesta traditiosta. Se näkymä on jotakin aivan toista kuin mielikuva suviseuroista. Kumpi näistä on lähempänä todellisuutta? Kumpi on lähempänä julkista mielikuvaa uskonnosta ja uskovaisista ihmisistä?

    Äkkiseltään voisi kuvitella, että Hart kirjassaan hakee jonkinlaista metafyysistä tulkintaa kirkon kolminaisuusopille (being, consciousness, bliss…). Voiko kristitty tehdä näin? Että siis virallinen oppi on mitä on ja jokainen voi sitten mielessään kehitellä mitä hyvänsä teorioita. Tavallaan tämä on aika houkutteleva ajatus, mutta toisaalta aika epäkristillinen ja elitistinen. Siis että uskokoon rahvas kirjaimellisesti mitä hyvänsä, lähtien nyt vaikka helvetistä ja synnistä, kun toisaalla älyköt pohdiskelevat kammioissaan Plotinoksen filosofian ja Upanishadien yhtäläisyyksiä kvanttimekaniikkaan.

    No ei kai uskonnon metafyysisessä (tai jopa fysikaalisessa, kuten vaikka Frank Tiplerin omegapiste tai K. V. Laurikaisen tulkinnat meillä Suomessa) tulkinnassa ole mitään pahaa sinänsä, mutta jotenkin siitä tulee mieleen tämä dialektinen kehä, josta Hart itse kirjoitti aikaisemmassa luvussa. Voimme tulkita todellisuutta minkä hyvänsä lasin läpi kun oikein haluamme.

  6. Kullervo sanoo:

    Kirjan loppu oli runnollinen ja kaunis. Jumalan voi saavuttaa älyllisesti, ymmärtämällä sen loogisena välttämättömyytenä, mutta toisaalta hänet voi ymmärtää täysin vain kokemuksen kautta. Tähän ei ole helppoa tietä: kaikki uskonnot korostavat mietiskelyn ja rukouksen merkitystä yhdistettynä fyysisiin, jopa askeettisiin harjoituksiin. Tätä kun sitten harrastaa about koko elämän, niin sitten voi ehkä puhua jotakin Jumalasta. Hart esittää mielenkiintoisen näkökulman tähän: rukous on eräällä tavalla tieteellistä, empiiristä Jumalan tutkimista. Filosofia on se teoreettinen puoli, mutta se on liian helppo vastaus. Hänen mukaansa nimenomaan vannoutuneiden ateistien olisi syytä rukoilla ja hakea sitä kautta vastausta kysymykseen Jumalan olemassaolosta. Jos ei ole tätä valmis tekemään, on aika turha puhua mitään koko asiasta.

    Kirja päättyy Platonin luolametaforaan. Hart:n mielestä siinä piilee syvällinen totuus, jota kukaan ei voi sivuuttaa. Ei kai siitä voi eri mieltä olla.

    Jäin miettimään kirjan suljettuani, että jos kerran ihminen ei voi käsittää Jumalaa, eikä kokea häntä suoraan, Jumalan olemassaolo on vain puhtaasti älyllisen, loogisen ajattelun tulosta. Sillä eikö ole niin, että myös Jumalan kokemus, siis se kokemus itsessään, on vain aivokemiaa (tämän myös Hart myöntää), ja siten asustaa ilmiöiden maailmassa? Jumala, transsendenssi, absoluutti, miksi sitä nyt sitten itse kukin kutsuukaan, sen sijaan on täydellisesti tavoittamattomissa. Transsendenttisen kokemuksen täytyy siis syntyä uskosta, luulosta. Me ihmiset voimme siis vain korkeintaankin tietää, että Jumalan täytyy olla olemassa, koska mitään ei voi olla ilman häntä, mutta kokemuksemme hänestä syntyy vain jonkinlaisesta inspiraation tuottamasta ekstaattisesta kemiallisesta reaktiosta, joka voidaan periaatteessa tuottaa vaikka sopivalla huumeella. Tämä on hieman masentava ajatus.

    Kirja oli todella hyvä ja varmaan tulen sen vielä lukemaan uudestaan jossakin vaiheessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s